Historia: Lämmittämiselle omistettu elämä

La Nordica-Extraflame yhtiötä ajaa eteenpäin koillis-Italialainen mentaliteetti: Intohimo ja ahkeruus. Jopa ”perinteisen lämmittämisen” saralla yhtiö on aina hakenut innovatiivisia ratkaisuja. Tämän ansiosta yhtiö on saanut merkittävän osuuden merkkinoista viimeisen 50 vuoden aikana, ja tuotteita myydään jopa 50:ssä eri maassa.

Yhtiön juuret ulottuvat vuoteen 1968 saakka. Sieltä asti tuotevalikoiman laajentaminen ja parantaminen on ollut aina yksi suurimmista tavoitteista, ja vanhan ajan kamiinat on unohdettu kokonaan. Tuloksena on kehittynyt, monipuolinen ja edistynyt tuotevalikoima, joka täyttää monet tarpeet nykyaikaisilla markkinoilla.

La Nordica-Extraflame yhtiö tuottaa ultra-moderneja, klassisia ja rustikki tyylisiä puu- ja pellettitakkoja, kuten myös puuhelloja, takkasydämiä, ja puukattiloita. Tuotevalikoimaan kuuluu myös vesikiertoiset takat, kamiinat ja puuliedet, joilla on mahdollista lämmittää talosi lattialämmitys tai patterikierto. La Nordica-Extraflame tuotteet ovat tulisija-alan johtava suunnannäyttäjä, mitä tulee tiukkojen päästövaatimusten noudattamisessa. Kaikki tuotteet on CE hyväksytty ja sertifioitu jopa maissa, joissa kyseiset vaatimukset ovat jopa tiukemmat uin Italiassa.

LA NORDICA S.p.A. – Puutulisijat

La Nordica on johtava euroopalainen puutulisijojen valmistaja, joka omaa erinomaisen maineen uusien tuotteiden kehittämisessä tämän päivän vaativille markkinoille. Tavoitteena on monipuolinen valikoima, modernit tuoteperheet, tarkkaan harkitut yksityiskohdat, huippuluokan laaduntarkkailu sekä yksinkertaisesti paras Italialainen desing. Valmistajana huolehdimme työntekijöiden koulutuksesta, ja ammattitaidoin kehityksestä viimeisimpien teknologian ja järjestelmien käytössä, jotta voimme varmistaa, että asiakaspalvelu, asentajat ja myynnin ammattilaiset voivat tarjota mahdollismman kattavat vastaukset asiakkaidemme esittämiin kysymyksiin.

EXTRAFLAME S.p.A. – Pellettitakat

Alkuaikojen 20 vuoden aikana myytyjen sähköisten lämmityslaitteiden tilalle, luotiin Extraflame nimellä brändätyt pellettilämmityslaitteet. Exrtaflame takat ovat innovatiivisia, toimintavarmoja, ekologisia ja varsinkin ympäristöystävällisiä tuotteita, joista on muodostunut yrityksen ylpeys markkinajohtajapaikalle.

LA Nordica akatemia koulutuskeskus

AKATEMIA – Koulutuskeskus

La Nordica-Extraflame on aina uskonut jälleenmyyjien ja asentajien koulutuksen voimaan. Jatkuvasti kehittyvä tuotemallisto ja luontainen tuotekehitys vaatii myös tietotaitoa ja osaamista tuotteen kauppiailta. Akatemia on omistautunut kaikille biomassaa käyttäville toimijoille, ja paikan päällä on ”kenttäolosuhteet” lavastettuna, jossa voidaan käydä läpi mahdollisia työtapoja ja ongelmakohtia. Resepti on yksinkertainen: Teoria ja käytännön toiminta oikeassa suhteessa, pienellä kertaosallistujamäärällä takaa paremman asiakaspalvelun. Dynaamisilla kursseilla osallistujat eivät ole vain ”kuuntelijan roolissa”, vaan aktiivisen pelaajan roolissa, jotka opettelevat ratkaisemaan minkä tahansa asennusteknisen ongelman, tai tarjoamaan ammattitaitoista konsultaatiota.